Kallsup: “Sen pitää polttaa ja hangata vähän”

Niille, jotka eivät ole vielä löytäneet teitä: keitä on Kallsup ja miten kuvailisitte itse bändiä?

Edwin: Kuin rupi, jota on mukava raapia.
Carl: Me olemme läheisiä ystäviä, jotka tykkäävät soittaa ja kirjoittaa kappaleita yhdessä. Paljon kaikua, säröä ja ahdistusta.
Eline: Olemme Örebrossa toimiva bändi, mutta kukaan meistä ei ole kotoisin Örebrosta.

Jos tiivistäisitte Kallsupin jollekin, joka ei ole koskaan kuullut teistä – mitkä kolme sanaa valitsisitte?

Edwin: Epätoivoinen, toiveikas, rohkea.. saako sanoa kolme per henkilö vai pitääkö olla yksimielisiä?
Eline: Mangel, nostalgia ja teini-ikäinen toivo.

Teitä on kuusi bändissä. Miten löysitte toisemme, ja milloin tuntui, että “tämä on Kallsup”?

Edwin: Laitoin ilmoituksen paikalliseen bändi-Facebook-ryhmään. Janosin siistejä ihmisiä, jotka soittavat musiikkia tässä kaupungissa. Metal- ja coverbändien joukosta Carl ja Uffe löysivät ilmoitukseni. Meistä kolmesta tuli kavereita Elinin kanssa, kun näimme hänet hieno nahkatakki päällä Skytteparkenissa. Löysimme Elinen Tinder-ilmoituksen kautta. Eline tunsi Joakimin. Kaikki voi vaikuttaa sattumalta, mutta ei ole monta rinnakkaista todellisuutta, joissa emme löytäisi toisiamme tavalla tai toisella.
Eline: Hmm, en tiedä tunsimmeko toisiamme, minä ja Jocke? Olimme nähneet Gyllene hörnanissa kerran ennen kuin hän lähti Brasiliaan, ja sitten näimme Musiikkikorkeakoulussa, jolloin hän kysyi, tarvitsimmeko rumpalia shoegaze-hommaan. Silloin se ei ollut ajankohtaista, mutta myöhemmin kun siitä tuli, hän tuli mieleeni!

Olette juuri julkaisseet uuden singlen "Kino". Mitä voitte kertoa kappaleesta?

Edwin: Uskon, että sillä on aika hyvä elinkaari. Tuntuu uupumattomalta ja hauskalta soittaa livenä.
Eline: teksti on kirjoitettu ajatuksista ja tunteista, kun on kasvanut jossain ja vuosien jälkeen menee takaisin tuolle paikalle kokeakseen nostalgiaa, mutta siellä on vain tyhjät talot, jotka huutavat perääsi. Vanhetessa menettää vähän sitä pirunvoimaa, joka ennen oli. Nyt ikävöi kotiin johonkin, joka ei enää ole entisellään.

Miksi juuri "Kino" valittiin ensimmäiseksi maistiaiseksi tulevalta albumilta "Alldeles för nära"?

Carl: Taisimme aika ajoissa tuntea, että siitä voisi tulla single. Pulssi ja tunnelma olivat kohdallaan... teemakin ja musiikkivideo... Kaikki natsasi.
Edwin: Niin, niin elokuvamainen sillä popcornin tuoksuisella intro-syntikalla. Kino on minulle levyn paras edustaja.

Kappaletta kuvaillaan nopeaksi, suoraviivaiseksi ja kitarakieppuvaksi. Miten se syntyi – lähtikö se riffeistä, tekstistä vai jostain muusta?

Edwin: Se alkoi, kun Uffe lähetti demon kitarakoukusta ja soinnuista meidän ryhmächattiin, ja sitten kokosimme sen yhdessä seuraavassa treenissä. Löysimme soinnut kertosäkeeseen, Eline löysi nopean koukuttavan melodian todella nopeasti ja se oli siinä. Se oli vähän hankala saada kasaan mutta myös sairaan hauska, joten meni kuitenkin nopeasti. Eniten aikaa meni päättää, miten biisi loppuu – meillä oli kaksi eri outrota, joiden välillä empimme. Olimme juuri menossa pelaamaan biljardia asian ratkojaisiksi, kun keksimme kolmannen tien, kompromissin, jonka kuulee levyllä. Kino oli viimeinen kappale, jonka kirjoitimme levylle. Meillä oli rakenne 8-9 kappaleelle ja mietimme vielä, tarvitseeko levy vielä yhden lisää ennen studioon menoa, kun Uffe toi tämän, ja heti kun kokosimme sen, tuntui siltä että siitä tuli koko levyn teema.
Eline: juuri niin! En voinut olla seuraamatta laulun melodiaa siinä nopeassa kitarassa, sen piti tarttua siihen mutta olla myös oma juttunsa. Joskus tarvitsen bändin apua, etten heitä menemään nopeasti tulevia melodioita, olen aika itsekriittinen ja ajattelen että pitää vielä hioa lisää.

Miten "Kino" eroaa aiemmasta tuotannostanne?

Carl: Se on kyllä vähän erityinen. Nopeampi kuin muut laulut. Suorempi tunne. Syntikassa on tietty "whammy bar -efekti", joka liikuttaa sitä äänikuvassa, normaalisti sen tekisi kitara. Se on hauska.
Eline: Niin, mutta silti se kuulostaa meiltä! Siinä on hauska rakenne ja vähän värmlantilaista svenglantiakin mukana.

Syksyllä julkaiset albumin "Alldeles för nära". Mitä voitte jo nyt paljastaa levystä?

Edwin: Se on hyvä. Me rokkaamme sopivasti.
Eline: Se on kuin sekamelskapussi! Siinä on jokaiselle jotakin!

Albumin nimi kuulostaa sekä intiimiltä että hieman epämukavalta. Mitä "Alldeles för nära" merkitsee teille?

Edwin: Se ON intiimi ja epämukava. Se on rajojen ylittämistä ja sen huomaamista vasta jälkeenpäin. Kangastus, joka on kaunis kaukaa, voi viedä sut pahasti kun pääset lähelle.
Eline: samaa mieltä, Edwin! Ja se viittaa sekä tämän albumin sanoihin että edelliseen albumiin.

Miten olette kehittyneet debyyttialbumin "En sista räddning" jälkeen?

Eline: Nyt olemme työskennelleet aikarajan kanssa, ensimmäinen albumi tehtiin pikkuhiljaa vuosien aikana.
Edwin: Olemme kuunnelleet niitä humalaisia, jotka huutavat "soittakaa nopeammin" keikoilla.

Oliko uuden albumin työstäminen itsestäänselvempää, vaikeampaa vai vain erilaista verrattuna debyyttiin?

Uffe: Eri tavalla monessa mielessä. Debyyttilevyllä oli kappaleita (Blå, Stilla havet mm.), joita oli ollut työn alla lähes bändin perustamisesta kuusi vuotta sitten. Yhdistelmä vanhaa ja uutta. Tällä levyllä on melkeinpä pelkästään uusia kappaleita, nykyhetkestä kirjoitettuja! Monella tapaa on pelottavaa ja vaikeaa tehdä kakkoslevy, mutta samalla olemme kasvaneet bändinä paljon.

Miltä tyypillinen kappaleen kirjoitusprosessi näyttää Kallsupissa?

Uffe: Useimmiten joku tuo melodian tai sointukulun, jota työstämme yhdessä, ja siitä tulee hyvin jamimainen. Joskus joku tuo lähes valmiin kappaleen ja jammataan se läpi, ja sekin toimii. Mutta pidämme jamittelusta.
Edwin: Kyllä, me todella pidämme jamista. Ns. "valmiissa" kappaleissakin on usein runsaasti tilaa tutkiskella treeniksellä. Varmaa on, että kaikki laittavat oman leimansa kappaleeseen ennen kuin se on valmis.

Milloin koette, että kappaleesta on tullut kunnolla Kallsup-biisi?

Uffe: Se vaihtelee. Moni kappale on oikeastaan kirjoitettu valmiiksi ja huomataan, että se on liian poppia. Sitten kappale on usein valmis, kun olemme vähentäneet poppia vähän ja vaihtaneet sen tilalle jotain muuta. Joskus käy päinvastoin.
Eline: Samaa mieltä!

Kuinka tärkeää on, että kappaleet tuntuvat elävinä ja vähän raakoina ennemmin kuin liian hiotuina?

Uffe: Todella tärkeää. Ehkä tärkeintä? Tuntuu, että se näkyy kaikessa mitä teemme bändinä, ei vain musiikissa.
Edwin: Ehdottomasti! Emme pidä sellaisesta, mikä on liian siistiä ja sileää. Sen pitää polttaa ja hangata vähän.

Vuosi 2025 näyttää olleen teille intensiivinen, kun esiintymisiä oli mm. Örebrossa, Tukholmassa ja loppuunmyydyllä Slaktkyrkanilla Svart Ridån lämmittelijänä. Mitä otatte mukaan tuosta vuodesta?

Uffe: Ennen kaikkea mukaan on tullut paljon uusia ystäviä! Svart Ridå ja Agent Blå ovat yhtyeitä, joiden kanssa olemme viettäneet erityisen paljon aikaa ja se on ollut mahtavaa. Yleisesti myös energiaa paljon vuoteen 2026. Olemme kasvaneet yhtenäisemmäksi ryhmäksi, vakaaksi yksiköksi.
Edwin: Ei pidä vähätellä sitä, että elimme bussissa Saksaan ja takaisin kymmenen päivää! Vuodesta jää kuitenkin mieleen, että tätä voi oikeasti tehdä. Voi julkaista levyn, myydä fyysisiä levyjä, soittaa ihmisille sekä Ruotsissa että ulkomailla.

Mitä Kallsupin kappaleille tapahtuu, kun ne kohtaavat yleisön?

Carl: Palautteen mukaan livekeikoilla soundi on raaempi. Enemmän pystymenoa ja energiaa, mitä ei koe muualla kuin livenä. Eline heittää niskat solmuun headbangaamalla.
Edwin: Ensiesiintyminen livenä on konfirmaatio-seremonia. Mutta enemmän meille itsellemme kuin kappaleelle – olemmeko tarpeeksi hyviä tekemään sille oikeutta?

Mikä on suurin ero Kallsupin välillä studiossa ja lavalla?

Edwin: Kaikki voi mennä päin hirveä livenä.
Eline: Hmm, tunne! Toki tuntuu turvalliselta tehdä kappale mikä viedään studioon, mutta saan niin kovat kickit kun kohtaan yleisön. Otan yleisön energian lavalla ja haluan antaa heille mahtavan kokemuksen! Haluan myös näyttää, että minulla on tosi hauskaa lavalla ystävieni kanssa.
Joakim: Livenä on tärkeintä, sillä koen että se tuo esiin Kallsupin soundin ja identiteetin. Musiikki elää itsenäisesti, mikä live-esityksessä kuuluu tapahtua.

Mikä on kuusihenkisen bändin vahvuus?

Carl: Soundimme perustuu paljon siihen... varsinkin livenä se on vahvuus.
Edwin: Usein on hyvä tekosyy kieltäytyä asioista, joita ei muutenkaan halua tehdä. Sorry, ei voida soittaa tuolla, kolme kuudesta on poissa.
Carl: Oliko se Bob Hund, joka puhui absoluuttisesta demokratiasta? Kaikki päätökset ovat hitaita eikä kenelläkään mene tahto täysin läpi.
Uffe: Hahah, kyllä. Demokratia on valmis, kun kukaan ei ole tyytyväinen.

Kuka bändissä yleensä keksii odottamattomimpia ideoita?

Edwin: Eniten ehkä Eline ja Jocke, mutta ne on usein niin hulluja, ettei muut uskalla.
Carl: Luulen, että kaikilla meillä on aika ajoin yllättäviä ideoita, mutta yleensä Uffessa on ilkikurista hohtoa. Sieltä voi tulla "bassohaita" kun vähiten odottaa.

Onko bändissä joku, joka aina haluaisi soittaa “vielä kerran” kun kaikki muut ovat jo lopettamassa?

Uffe: Meillä on tapana sanoa, että kun Edwin istuutuu rumpujen taakse, on aika lähteä kotiin. Mutta moni hyvä idea ja jameilu on tullut siitäkin! Muuten luulen, että kaikki haluamme treenata suurin piirtein yhtä kauan. Treenaammet myöhään ja porukalla on töitä huomenna..
Edwin: Niin, ja kun istun rumpujen ääreen, haluaisin soittaa vielä tunnin...

Mitä tapahtuu singlen julkaisun jälkeen – lisää musiikkia, keikkoja vai jotain muuta?

Uffe: Meillä on paljon hauskaa suunnitteilla, varsinkin syksylle! Kesäksi on kuitenkin uutta musiikkia tulossa!
Edwin: Viikonlopusta tulee varmaan rauhallinen..

Jos katsotte vuotta eteenpäin, missä toivotte Kallsupin silloin olevan?

Carl: Laskemme alas huikean syys- ja kevätkiertueen jälkeen, uusi levy repussa.
Edwin: Jos vastaisimme rehellisesti, luulisitte meillä olevan hybristä.

Vaikutatte bändiltä, joka on juuri isomman kynnyksellä. Tunnetteko sen itse?

Uffe: Kyllä, ehdottomasti! Samalla harvoin katsomme indiesuosion etappeja. Käytämme paljon aikaa ja energiaa bändiin, ja samaan tapaan bändi kulkee tasaisesti eteenpäin. Ehkä emme aina pysähdy haistelemaan ruusuja, mutta saamme paljon energiaa kauniista sanoista ja hyvästä vastaanotosta!
Edwin: Juuri näin! Luulen, että olemme kaikki vähän huonoja pysähtymään ja olemasta kiitollisia, aina on seuraava mäki edessä. Mario Balotellia lainatakseni: “Juhliiko postimies kun on vienyt kirjeen?” Kun teemme parhaan keikan tai kirjoitamme parhaan kappaleen, kysymme vain miten voimme tehdä sen paremmin ensi kerralla.
Eline: Samaa mieltä! Ja ihan sairaan hauskaa soittaa musiikkia yhdessä todella hyvien kavereiden kanssa.