Idolista oivallukseen: Nike Sellmar uskaltaa olla “So Bad”

Kerro vähän kappaleesta "So Bad" – mistä se sinulle sai alkunsa?

Se sai alkunsa paikasta, jonka tunnen aivan liian hyvin. Siitä välitilasta, jossa tietää paremmin, mutta silti jää. Minulla on tapana jäädä kiinni sellaisiin ihmissuhteisiin – jossa tunteet menevät järjen edelle, ja pyörii ympyrää jonkin sellaisen ympärillä, mikä on jo rikki.

Minulta vei aikaa oppia todella kuuntelemaan itseäni ja kunnioittamaan omia tunteitani. Olen siinä nykyään paljon parempi, onneksi, mutta So Bad kumpuaa juuri siitä versiosta itsestäni, joka ei ollut vielä oppinut sitä.

Mikä oli sinulle tärkeintä saada ilmaistua tunteellisesti tässä kappaleessa?

Rehellisyys. Täysin suodattamaton.

Halusin, että se tuntuisi tunnustukselta – kuin sanoisi jotain ääneen ensi kertaa, jotain tyyliin: "okei... tämä on totuus, enkä ehkä ole siitä ylpeä".

Siinä on jotain hyvin paljasta, mutta myös vapauttavaa. Ja luulen, että juuri siinä kappale saa painonsa – siinä, ettei se yritä olla kaunis, vaan totta.

Tunsitko heti, että "tämä pitää saada ulos nyt", vai kasvoiko se ajan kanssa?

Se kasvoi hitaasti, mutta halusi todella päästä ulos. Tiesin melko varhain, mistä siinä tulisi olemaan kyse – tunne oli läsnä alusta alkaen.

Mutta kestää, että saa sen kuulostamaan siltä kuin sen ansaitsee kuulostaa. Pyörittelin sitä edestakaisin yli vuoden, vähän kuin se suhdekin, josta se kertoo, jos ollaan rehellisiä.

Ja kun tuottajani – joka on myös kumppanini – kanssa löysimme kertosäkeen, kaikki loksahti kohdalleen. Silloin tiesin: "okei, nyt se on valmis".

Miten "So Bad" eroaa aiemmasta, esimerkiksi Been Eating Apples -kappaleesta?

En välttämättä koe, että se huutaa muutosta – mutta se kuiskaa jotain aidompaa.

Se tuntuu läheisemmältä. Vähemmän suojatulta. Vähemmän siltä, että sitä muovattaisiin jonkin valmiin muotin mukaan, ja enemmän siltä, että se on juurtunut siihen, mitä se oikeasti on.

Kuulostaa ehkä kliseiseltä, mutta koen, että rehellisyyteni saa tässä enemmän tilaa. Ja se saa kappaleen hengittämään eri tavalla.

Onko tämä suuremman projektin alku vai julkaisetko nyt yksittäisiä kappaleita?

Tämä tuntuu minulle todella jonkin isomman alulta – kuin muutokselta siinä, miten haluan luoda ja ilmaista itseäni jatkossa. Ei pelkkä singlejulkaisu, vaan alku jollekin, jonka annan kasvaa vahvaksi ajan kuluessa.

Tällä hetkellä julkaisen kappaleita yksittäin, jotta jokainen biisi saa kantaa oman tarinansa täysillä. Mutta samalla kaikessa tekemisessäni on selkeä suunta – sekä musiikillisesti että tunnetasolla.

Minua ohjaa vahvasti ajatus siitä, että tästä tulee paras versio matkastani artistina. Että saan tutkia omaa soundiani, vaikutteitani ja tarinankerrontaani täysin aidolla tavalla. Ja toivon, että kuulijatkin voivat tuntea olevansa mukana jossain aidosti merkityksellisessä alusta asti.

Mitä sinulta voi odottaa jatkossa – niin musiikillisesti kuin livenä?

Musiikillisesti syvennän sitä, mitä olen jo lähtenyt tutkimaan. Tulen soulin parista, mutta ajan myötä olen löytänyt kodin bluesin ja countryn maailmassa – tarinankerronnan, rosoisuuden ja sen keskeneräisyyden parissa. Haluan musiikin olevan elävää ja rehellistä, että jokaisessa biisissä on jotain oikeasti todellista.

Jatkossa kyse onkin juuri siitä, että uskaltaisi mennä vielä syvemmälle. Ei yksinkertaistaa tai silottaa kulmia, vaan nojata enemmän siihen, mikä aidolta tuntuu.

Live-tilanteissa haluan luoda jotain läheistä. Ei vain konsertti, vaan kohtaaminen. Haluan, että huoneessa on läsnäolo – että yleisö ei vain katso, vaan tuntee olevansa osa tapahtumaa.

Ja rehellisesti – keikkojen saaminen ei aina ole helpointa. Mutta teemme kovasti töitä, jotta pääsen esiintymään ja homma lähtee käyntiin. Uskon, että kun biisit tavoittavat ihmiset, myös tilaisuudet kasvavat luonnostaan.

Minulle tärkeintä on, että hetkessä on rehellisyyttä. Että kyse ei ole esiintymisestä, vaan jakamisesta. Ja jos voin saada jonkun tuntemaan itsensä vähän vähemmän yksin tai enemmän nähdyksi, olen tehnyt sen mitä haluan.

Kun katsot taaksepäin Idoliin – mikä oli yllättävin asia, jonka opit itsestäsi?

Vau… että pystyn todella seisomaan omana itsenäni, vaikka kaikki ympärillä yrittäisi muovata minua.

Lähdin Idoliin aika selkeällä ajatuksella: olla vain oma itseni. Ja ehkä eniten yllätti se, että se oikeasti kantoi perille asti. Että ei tarvinnut tehdä kompromisseja, sopeutua tullakseen pidetyksi – rehellisyys riitti.

Se oli aika voimakas oivallus kantaa mukanaan.

Oliko hetkeä, jolloin ajattelit: "okei, voisin oikeasti voittaa tämän"?

En, en oikeastaan koskaan.

Tiedän, että pidin favoriittina aika aikaisin, ja moni ympärilläni sanoi sitä – mutta on eri asia kuulla ja tuntea se itse. Olin niin prosessissa kiinni, viikko kerrallaan, etten koskaan antanut itseni ajatella niin pitkälle.

Rehellisesti sanottuna, en tiedä olenko vieläkään sisäistänyt täysin sitä, että oikeasti voitin. Se tuntuu yhä vähän epätodelliselta.

Mikä oli vaikeampaa – ulkopuolelta tuleva paine vai omat odotuksesi?

Jos olen täysin rehellinen, en koskaan kokenut Idolia raskaan paineen kautta. Nautin aidosti.

Olin 27, keskellä arkea, töitä, opintoja, laskuja ja kaikkea sitä – ja yhtäkkiä sain astua maailmaan, jossa joka päivä sai tehdä sitä mitä rakastan eniten. Se tuntui kuin elämä olisi hetken pysähtynyt kauniilla tavalla.

Saada seisoa lavalla joka viikko ja välittää tunteita… se ei ollut painetta minulle, vaan etuoikeus.

Jos saisit tehdä yhden esityksen uudelleen tänään, minkä valitsisit ja mitä tekisit toisin?

Rehellisesti, en yhtäkään – jokainen esiintyminen kuvasti sitä hetkeä ja siinä on arvoa.

Mutta jos olisi pakko valita, ehkä olisin tehnyt toisen valinnan katsojien viikolla. Valitsin The Story-kappaleen, jossa koen oloni todella turvalliseksi. Mutta hieman enemmällä ajalla olisin saattanut lähteä tekemään Kiwi Harry Stylesilta – mikä olisi ollut yllättävämpi valinta.

Samaan aikaan… uskon intuition seuraamiseen. Ja sillä hetkellä se oli oikea ratkaisu.

Mikä on suurin myytti Idolin voitosta, jonka haluaisit murtaa?

Että kaikki on "valmista" kun voittaa.

Oikeasti kaikki vasta alkaa siitä. Moni ei näe, kuinka kauan kestää rakentaa kestävä artistiura sen jälkeen.

Sinut laitetaan nopeasti "Idol-voittaja"-laatikkoon, ja se voi olla sekä voimavara että rajoite. Olen itse huomannut tilanteita, joissa siitä on ollut enemmän haittaa kuin hyötyä.

Kun ihmiset kysyvät "mitä Idol-voittajalle tapahtui?", he unohtavat kaiken sen prosessin. Tämä ei tapahdu yhdessä yössä – vaan kasvaa askel kerrallaan.

Tuntuiko sinusta joskus, että sinulla oli valmiiksi annettu "kuva", josta piti päästä irti?

Kyllä, ehdottomasti.

Luulen, että se on melko väistämätöntä tuollaisessa formaatissa – sinut leimataan nopeasti. Minun tapauksessani se oli paljon "rock-tyttö", mikä on ymmärrettävää. Rakastan rockin laulamista ja se on osa minua.

Mutta se ei ole koko kuva. Taiteilijuuteni on laajempi ja moniulotteisempi kuin se.

Olen kuitenkin oppinut, ettei noita kuvia tarvitse täysin hylätä. Jos pistät minut yritystapahtumaan, voin ehdottomasti vetää rock-tähden – ei ongelmaa.

Mutta omassa luovassa työssäni haluan olla muutakin.

Mikä on ollut vaikeinta omalla tiellä pysymisessä helpon Idolin jälkeisen reitin sijaan?

Luulen, että olen melko hyvä lukemaan ihmisiä – ymmärtämään odotukset ja mukautumaan niihin. Se on joskus saanut minut tekemään hieman enemmän kompromisseja kuin on ollut hyväksi itselleni.

Joten vaikeinta on ehkä ollut löytää tie takaisin. Takaisin siihen, miksi alun perin aloin tehdä musiikkia – ja takaisin siihen, kuka olen siinä.

Siirryttäessä ympäristöön, jossa musiikki on myös bisnestä, jossa moni asia on kiinni siitä, mikä toimii ja myy, voi helposti kadottaa itsensä. Ja luulen, että olin hetken aika lähellä sitä.

Mutta nyt olen aivan eri paikassa. Nyt kyse on olla minä – kokonaan. Ilman, että kompromissaan pois sitä, mikä tuntuu oikealta. Ja se on vahvempi paikka luoda.

Milloin koit ensimmäistä kertaa: "nyt kuulostan oikeasti itseltäni"?

So Bad:in myötä – ja sen, mitä on tulossa, kanssa.

Se oli ensimmäinen kerta, kun kaikki tuntui loksahtavan. Ei ollut etäisyyttä minun ja laulamani välillä. Ei kulissia, ei filtteriä – vain minä, aivan kokonaan.

Ja se on ainutlaatuinen tunne, kun sen löytää. Kuin jokin loksahtaisi paikoilleen, jota ei edes tiennyt kaipaavansa.

Huomaatko kehittyväsi artistina musiikissa vai ajattelutavassasi?

Aika. Oikeasti, aika.

Huomaan kehittyväni jokaisessa pienessä asiassa – jokaisessa kappaleessa, melodiassa, sanoituksessa, tarinassa jonka yritän kertoa. Kaikki rakentuu edellisen päälle.

Mutta ehkä eniten siinä, miten näen itseni. Olen alkanut uskoa, että voin oikeasti kirjoittaa musiikkia. En vain, että "okei" tai "matkalla", vaan että ihan oikeasti osaan.

Ja se muutos omassa näkemyksessä muuttaa kaiken.

Jos "So Bad" olisi henkilö – miten se käyttäytyisi juhlissa?

Se olisi se hieman liian iloinen, vähän liian humalainen tyyppi, joka vaan haluaa pitää hauskaa ja tarkoittaa pohjimmiltaan hyvää. Tanssii, nauraa, juttelee kaikille – aika peloton hetkessä.

Mutta samalla siltä puuttuisi täysin itsesuojeluvaisto kumppaneiden suhteen. Sanoo "ei se haittaa" liian monta kertaa, jää liian pitkäksi aikaa ja luottaa liian nopeasti.

Ei siksi, että haluaisi päätyä väärään paikkaan, vaan koska ei oikein tajua, että luo itse samaa tilannetta uudelleen ja uudelleen.

Teet musiikkia kotona olohuoneessa… mistä on eniten kärsinyt: sohvalla loikoilu vai naapureiden rauha?

Sohvalla loikoilu, 100%.

Naapureita ei oikeastaan koskaan häiritä – meillä on maailman parhaat naapurit. Siinä on käynyt onni.

Mutta sohvalla loikoilu on kyllä… muuttanut muotoaan. Ei aina ole Netflix ja rauhallinen ilta; joskus on kitaroita, äänityksiä ja tuntikausien sanoitustyötä. Mutta jotenkin sekin on edelleen minunlaista mukavuutta.

Mikä on oudoin asia, joka on inspiroinut kirjoittamaasi kappaletta?

Olen kirjoittanut kappaleen, jota en edes tiedä julkaisenko, nimeltä What Makes Girls Fall In Love. Ja kappaleen nimi kertoo jo aika paljon, hehe.

Se kertoo juuri siitä omituisesta jutusta, että päätyy aina samaa tyyppiä kohti – usein niiden, joilla ei ehkä ole oma elämä, ihmissuhteet… tai koti, jos ollaan rehellisiä, järjestyksessä.

Ja silti niihin ihastuu. Ehkä se ei ole edes niin outoa – mutta se lienee poikkeuksellisimpia biisejäni verrattuna siihen, mitä muuten teen. Ja ehkä myös yksi itseironisimpia.

Jos elämäsi olisi Netflix-sarja – mikä olisi ensimmäisen jakson nimi?

Better Luck Next Time.

Aika osuva, oikeastaan. Olen yrittänyt monia kertoja, moneen suuntaan, eikä kaikki ole aina mennyt kuten kuvittelin.

Mutta siinäkin on jotain kaunista – jatkaa, olla vähän itsepäinen. Ja sitten yllättäen tapahtuu jotain, jota ei olisi uskaltanut odottaa… kuten Idolin voitto.

Joten kyllä, se olisi aika rehellinen avausjakso. Vähän kaaosta, vähän kasvua, ja yllättävä lopetus.

Jos joku näyttelisi sinua elokuvassa elämästäsi – kenet valitsisit?

Sanon varmaan Nina Dobrev.

Osittain koska pidän hänestä, ja olen katsonut The Vampire Diaries monta kertaa enemmän kuin kehtaan myöntää, mutta myös koska joku sanoi kerran minun muistuttavan häntä… kun minulla oli sivujakaus ja ruskeat hiukset.

Ajattelin vain: "otan tuon muistoksi loppuelämäksi, kiitos". Joten kyllä – hän saa roolin.

Mihin asiaan olet suhteettoman hyvä, joka ei liity musiikkiin?

Puhumaan. Siis… oikeasti puhumaan.

Analysoin kaiken – tunteet, tilanteet, pienimmätkin yksityiskohdat – mutta paras tai pahin osa on, että kumppanini on aivan samanlainen. Joten emme kyllästytä toisiamme… vaan nautimme siitä.

Se on oikeastaan kaksinpuhelu: "pitäisikö pyöritellä tätä vielä kerran?"

Ja ihan eri asia: syön myös uskomattoman nopeasti. Se on kummallinen, mutta hyvin johdonmukainen taito.

Jos sinulla olisi kolme minuuttia televisiossa – mitä tekisit?

Unelma olisi tehdä jotain, jolla on oikeasti merkitystä – ei vain yhdelle, vaan koko yhteiskunnalle.

Onko se sitten laulun tai hyvin muotoillun puheen kautta, ei ole niin merkityksellistä. Tärkeää on, että se tavoittaa ihmiset. Että niissä muutamassa minuutissa joku pysähtyy ja alkaa ehkä ajatella toisin.

Välitän syvästi lasten ja nuorten mahdollisuuksista. Luoda lisää turvallisia tiloja, nuorisotaloja, paikkoja, joissa he saavat olla, kasvaa ja tulla nähdyiksi.

Koska lopulta kyse on siitä, että ihmiset kokevat kuuluvansa johonkin. Ja jos voin vähänkin edistää sitä, se tuntuu todella merkitykselliseltä.