Esther Lennstrand – Fragmentality

Rytmisen popin artisti Esther Lennstrand on julkaissut odotetun debyyttialbuminsa Fragmentality. Säveltäjä, muusikko ja tuottaja on ollut musiikkialalla 19-vuotiaasta lähtien. Matkan varrella hän on tehnyt yhteistyötä tunnettujen artistien kanssa, kuten Pontus Winnberg, Salem Al Fakir, bob hund, Lykke Li, Miike Snow ja Tove Burman.

Albumin johtava single, ”Pinball Trial”, toimi osuvana johdatuksena siihen, mitä kuulija voi odottaa lopulta Fragmentality-albumilta. Kappaleessa Esther tutkii sisäistä kaksijakoisuutta, jossa hän ilmaisee mielensä kaaosta synteettisten äänien ja tekstuurien kerroksin. Laulun päätteeksi, jossa hän laulaa rikkinäisessä lentokoneessa olemisesta, kappale päättyy potkurin ääneen. Kuten Esther itse kuvailee: ”Kyse on kaksinaisuudesta, mutta myös eräänlaisesta oikeudenkäynnistä, joka tapahtuu päässäsi ja jota määrää flipperipeli.”

Manifestpriset-palkinnon saanut artisti erottuu tasapainottelemalla huumoria ja vakavuutta koko tuotannossaan. Kappaleessa ”Santa Fey” nämä elementit elävät rinnakkain kohottavassa soundissa ja raskaammissa, tunnepitoisissa sanoituksissa. Albumilla 27-vuotias artisti laulaa särkyneestä sydämestä ja päättymässä olevasta suhteesta, jonka irti päästämisen kanssa hän kamppailee. Kappaleessa ”Never Leave” hän laulaa, ettei ”koskaan jättäisi sellaista mitä pitäisi jättää rauhaan”. Kappale erottuu erityisesti kitaravetoisen sovituksensa ansiosta, joka tuntuu orgaanisemmalta ja maanläheisemmältä kuin monet albumin synteettisistä äänimaisemista. Esther on kuvannut tätä kappaletta täysin erilaiseksi kuin mitä hän on aiemmin tehnyt.

Vahvimmat kappaleet ovat ”Pinball Trial”, ”Never Leave” ja ”Say Out Loud”, vaikka tämä mieltymys voi olla henkilökohtainen. Vaikka suuri osa Fragmentalitya on voimakkaan synteettistä ja kokeellista, tuovat ”Never Leave” ja ”Say Out Loud” esiin instrumentteja, jotka tuntuvat aidommilta ja emotionaalisesti välittömiltä. ”Say Out Loud” alkaa yksinkertaisella pianolla, ennen kuin albumin synteettiset tekstuurit palaavat vähitellen. Sanoituksellisesti kappale tavoittaa suhteen viimeiset hetket ja vaikean prosessin hyväksyä loppu.

Vaikka Fragmentality osoittaa Estherin luovuutta ja halua kokeilla, kuulijan arvostus albumia kohtaan saattaa riippua mieltymyksestä vahvasti elektroniseen ja abstraktiin tuotantoon. Esther pysyy tunnistettavassa soundissaan ja kasvaa artistina tuottamalla kappaleita, jotka vievät hänet oman mukavuusalueensa ulkopuolelle.

Kokonaisuutena albumi omaksuu pääosin kokeilunhalun prosessoitujen lauluäänien, elektronisten äänikerrosten ja unenomaisen siirtymien kautta. Toisinaan nämä elementit muistuttavat avantgardistista taideteosta, joka imaisee kuulijan lähes surrealistiseen tilaan. Tämä käy ilmi selvimmin kappaleessa ”Taken”, jossa Esther haluaa harmonisoida nukahtamisen ja uneen siirtymisen kokemuksen. Kun kappale vaipuu synteettisten äänien maailmaan, kuljetaan kuulijan kanssa unenomaista polkua pitkin, kunnes albumin lopetus tuntuu äkilliseltä heräämiseltä — aivan kuin kuulija revittäisiin keinotekoisesta unesta hälytyskellon ääneen, mikä päättää albumin.